Uutiset
Useampi ihminen on kysellyt minulta kesän aikana, mitä se osteopatia oikein on. Tein noin vartin mittaisen videon Youtubeen, jossa selvennän osteopatian paikkaa terveydenhuollon kentällä.
Uusia maksuvälineitä käyttöön
Nyt maksuvälineinä kelpaavat myös työnantajan maksamat hyvinvointi- ja hierontaedut Edenred, ePassi ja Smartum.
Näiden lisäksi vanhaan tapaan käteinen käy, sekä yleiset pankkikortit ja Mobilepay.
Opastekyltti uudelleen teipataan
Parkkipaikan luona talon päädyssä oleva opastekyltti teipataan uudelleen. Titteliksi vaihtuu osteopaatti AMK.
Liukasta laskiaista!
Minun laskiaisen mäenlasku ennustaa hyvää satokautta. Toivottavasti myös sinun.
Jos satuit muksahtamaan häntäluullesi mäessä, ei hätää. Osteopatiassa on käsittelytekniikoita, joilla häntäluuta voidaan hoitaa. Sinun ei tarvitse sietää kipua istuessasi.
(Juttu on julkaistu Koulutettujen hierojien jäsenlehdessä vuonna 2018.)
Opinnot etenevät suunnitelman mukaan
Osteopatian opintoni ovat edenneet suunnitelman mukaan. Odotettu valmistumisaika on vuoden 2023 keväällä. Opinnot ovat 240 opintopisteen suuruiset, siksi opinnot ovat puoli vuotta pidemmät kuin yleisesti ammattikorkeakouluissa. Esimerkiksi fysioterapeutin tutkinnon laajuus on 210 opintopistettä ja se suoritetaan yleensä kolmessa ja puolessa...
Sain Vuoden hieroja -tittelin!
Koulutettujen hierojien liiton hallitus on valinnut minut vuoden hierojaksi. Perusteluissa he mainitsivat pitkän työurani täyspäiväisenä hierojana (13 vuotta), jatkuvan opiskelun (myös muiden kuin manuaalisten tekniikoiden opiskelu, joista viimeisin tutkinto on yrittämisen ja johtamisen erikoisammattitutkinto) ja tiedonjakamisen (olen toiminut...
Yrityksen arvoista
Kuvassa on käsipyyhkeitä rullalla. Ne odottavat uuden hoitohuoneen remontin valmistumista ja menevät uuteen asiakas-WC:seen. Pyyhkeet ovat pieniä ja siten jokainen vessassa käyvä asiakas käyttää yhden käsipyyhkeen ja ne pestään ja käytetään uudelleen. Ne ovat laadukasta puuvillaa, ja odotan niiden kestävän pitkään.
Uudet lahjakortit
Uudet lahjakortit on nyt valmiina odottamassa ostajia. Lahjakortteja on kahden värisiä. Se johtuu siitä, että graafinen suunnittelija suunnitteli kaksi eri väristä logoa ja minä en halunnut valita niiden väliltä. Eli tämä ei ole mikään tyttö/poika -juttu.
Uudet käyntikortit saapuivat
Ihanaa! Uudet käyntikortit saapuivat. Olen niin onnellinen tästä graafisen ilmeen uusimisesta. Pikku hiljaa alkaa näyttää valmiilta.